Tapahtumat

Taaperoiden värikylpy

Tapahtuma on päättynyt
Taaperoiden värikylvyssä lähtökohtina toimii visuaalinen ilottelu, moniaistillisuus sekä elämyksellisyys.

Taaperoiden värikylvyssä lähtökohtina toimii visuaalinen ilottelu, moniaistillisuus sekä elämyksellisyys. Työpajassa tutkitaan Malvan Tulevaisuuden Puutarha -näyttelyn teemasta ja muoto- ja värilähtökohdista erilaisia materiaaleja moniaistillisesti yhdessä lapsen kanssa, jonka jälkeen maalataan elintarvikkeista tehdyillä värikylpymaaleilla. Mukana on myös äänimaisemaa ja valaistuksen muuttamista. Työpaja on tarkoitettu 1-2 -vuotiaille taaperoille.

Työpajan kesto on 45 minuuttia, mutta tulethan paikalle vähintään 10 minuuttia ennen aloitusta. Työpajan jälkeen kannattaa varata aikaa lapsen vaatteiden vaihtoon ja siistimiseen. Ota siis varavaatteet ja mahdollisesti pyyhe mukaan (ehkä myös itsellesi). Värikylvyn teoksen voi jättää kuivumaan Malvan työpajatilaan ja ne voidaan hakea myöhemmin sovitusti. Työpajassa ei käytetä maito- tai viljatuotteita.

Työpajan ohjaa Linda Sjöholm. Värikylvyn hinta on 20€ aikuiselta ja yhdeltä lapselta. Osallistua voi myös kahden lapsen kanssa, jolloin ostetaan kaksi värikylpypaikkaa.

Osallistuminen ostetaan museon verkkokaupasta.