Komisario Palmun erehdys ja muita kotimaisia elokuvajulisteita

20.10.2026 ‐ 13.12.2026
Katso kaikki aukioloajat
Malva, Kellarigalleria
Katso saapumisohjeet

Suomen yleisradio täyttää 100 vuotta syksyllä 2026. Juhlavuoden kunniaksi Yle kutsui suomalaiset mukaan kertomaan oman elämänsä merkityksellisimmistä elokuvista 1920-luvulta nykypäivään.

Toiveita kertyi reilusti yli viisi tuhatta, ja niiden pohjalta Yle esittää vuoden aikana sata katsojien valitsemaa kotimaista elokuvaa. Kyseessä on Ylen historian laajin yleisön valitsema ohjelmakokonaisuus.

Malvan näyttelyssä nähdään valikoima suomalaisille rakkaimpien elokuvien alkuperäisiä julisteita. Julisteista näkyy, miten katsojien odotukset, tuotantoyhtiöiden linjaukset ja graafisen muotoilun suuntaukset ovat vaikuttaneet elokuvien visuaaliseen ilmeeseen eri aikakausina.
Näyttely tuo esiin julistetaiteen tyylillisiä muutoksia, suunnittelijoiden valintoja sekä yhteyksiä aikansa teknisiin ja kulttuurisiin kehityskulkuihin. Parhaimmillaan elokuvajuliste on voinut muokata katsojien mielikuvia elokuvasta jopa itse elokuvaa enemmän.

Julisteet ovat Malvan julistekokoelmasta ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (Kavi) julistearkistosta. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Ylen ja Kavin kanssa.

  • Komisario Palmun erehdys ja muita  

    kotimaisia elokuvajulisteita 

     20.10.-13.12.2026 

     Malva, Kellarigalleria 

    Suomen Yleisradio eli Yle täyttää 100 vuotta syksyllä 2026. 

    Juhlavuoden aikana Yle pyysi suomalaisilta vastauksia yhteen kysymykseen. 

    Yle kysyi, mitkä suomalaiset elokuvat ovat ihmisille tärkeimpiä. 

    Vastauksia tuli yli 5 000. 

    Vastausten perusteella Yle näyttää vuoden aikana 100 suomalaista elokuvaa. 

    Katsojat ovat valinneet elokuvat. 

    Tämä on Ylen suurin ohjelma, jossa yleisö on saanut päättää sisällöstä. 

     

    Malvan näyttelyssä on esillä suomalaisten suosimien elokuvien aitoja julisteita. 

    Julisteet kertovat, miten elokuvia on mainostettu eri aikoina. 

    Ne näyttävät myös, miten julisteiden tyyli on muuttunut vuosien aikana. 

    Muutoksiin ovat vaikuttaneet esimerkiksi ihmisten toiveet, elokuvayhtiöt  

    ja ajan taidesuuntaukset. 

    Näyttely kertoo myös, miten tekniikka ja yhteiskunta ovat vaikuttaneet julisteiden ulkonäköön. 

    Elokuvajuliste voi vaikuttaa siihen, millaisena katsoja pitää elokuvaa jo ennen sen näkemistä. 

    Näyttelyn julisteet ovat Malvan kokoelmasta ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin  

    eli Kavin julistearkistosta. 

    Näyttely on tehty yhteistyössä Ylen ja Kavin kanssa.