Olemisen kerroksissa

Näyttely kutsuu sukeltamaan ihmisyyden moniin ulottuvuuksiin.

Olemisen kerroksissa -näyttelyssä nähdään neljän päijäthämäläisen taiteilijan teoksia, joissa tarkastellaan ihmiskehoa ja ihmisyyttä useista eri näkökulmista. Näyttelyn keskiössä ovat taidemaalari Maria Laine ja kuvanveistäjä Marianne Siri. Lisäksi näyttelyssä on esillä kuvataiteilija Sami Leutolan ja tanssitaiteilija Meri-Tuuli Risbergin uusi näyttelyä varten yhdessä luoma video- ja ääniteos. 

Laineelta on esillä öljyvärimaalauksia, joiden realistisesti maalatut hahmot kutsuvat katsojan lähelle, mutta säilyttävät silti oman rauhansa ja etäisyytensä. Sirin veistoksissa ihmiskeho nostaa esiin ja kommentoi monenlaisia ilmiöitä, kuten eläin- ja kasvilajien katoamista, sukupolvien ja perimän merkitystä sekä kriittistä suhtautumista kulutukseen. Näyttelyn teokset on valmistettu kipsistä, keramiikasta ja akryylihartsista.

Näyttelyn taiteilijoita yhdistää kiinnostus ihmiskehon yksityiskohtiin, lähelle katsomiseen sekä epätarkkuuden ja katoavaisuuden tutkimiseen. Taiteilijoiden työskentelyprosessit ovat kerroksellisia ja runsaasti aikaa vieviä, ja ajan kululle antautuminen tallentaa teoksiin vahvaa keskittyneisyyden ja läsnäolon tuntua.

Näyttelyssä nähdään sekä aivan uusia töitä kaikilta taiteilijoilta että teoksia mm. Malvan omasta taidekokoelmasta.

Näyttelyyn on saatu valtionavustusta Museovirastolta.

  • Olemisen kerroksissa -näyttely 9.10.2026 –18.4.2027 Malvassa

    Taidenäyttely Olemisen kerroksissa pohtii, millaista on olla ihminen. Millainen on ihmisen keho, entä mieli?

    Olemisen kerroksissa -näyttelyssä on teoksia neljältä taiteilijalta, jotka asuvat Päijät-Hämeessä. Eniten on maalauksia taidemaalari Maria Laineelta ja veistoksia kuvanveistäjä Marianne Siriltä. Lisäksi kuvataiteilija Sami Leutola ja tanssitaiteilija Meri-Tuuli Risberg
    ovat tehneet yhdessä video- ja ääniteoksen tähän näyttelyyn.

    Maria Laineen öljyvärimaalauksissa on ihmisiä, jotka näyttävät oikeilta. Hahmot kutsuvat katsojan lähelle, mutta säilyttävät oman rauhansa ja etäisyytensä.

    Marianne Sirin veistoksissa ihmisen keho kommentoi monenlaisia ilmiöitä. Näitä ovat esimerkiksi se, että eläinlajit ja kasvilajit katoavat, miten aiemmat sukupolvet ja geeniperimä vaikuttavat ihmiseen sekä kriittinen suhtautuminen kuluttamiseen. Teokset ovat kipsiä, keramiikkaa ja akryylihartsia.

    Kaikkia näyttelyn taiteilijoita yhdistää se, että he ovat kiinnostuneita ihmisen kehon yksityiskohdista. He haluavat katsoa lähelle ja tutkia katoavaisuutta, eli sitä, mitkä asiat pysyvät ja mitkä eivät. He tekevät teoksia hitaasti, kerros kerrokselta. Teoksista näkyy, että niiden tekeminen on vienyt aikaa. Katsoja tuntee, että taiteilija on keskittynyt teoksen tekemiseen.

    Näyttelyyn on saatu valtionavustusta Museovirastolta.

    Olemisen kerroksissa -näyttely on 9.10.2026–18.4.2027 Malvan 3. kerroksessa.

     

Marianne Siri, Tauko, 2023. Kuva: Marianne Siri
Maria Laine, Grow, 2025. Kuva: Juha-Pekka Huotari