Teknologian ja ihmisen suhde keskiössä Malvassa avautuvassa Outo vetovoima -näyttelyssä

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan 3.10.2025 avautuvassa Outo vetovoima -näyttelyssä kansainväliset nykytaiteilijat tarkastelevat suhdettamme alati läsnä olevaan ja jatkuvasti muuttuvaan sekä kehittyvään teknologiaan.
Malvan uutuusnäyttelyssä pohditaan teknologian olemusta käsiemme ja mielemme jatkeena erilaisin tekniikoin. Näyttely käsittelee teknologiaa, mutta näyttelyn teosten kokemiseen ei tarvita laitteita, näyttöjä tai kuulokkeita. Kansainvälinen taiteilijajoukko käsittelee näyttelyn teemaa öljyvärimaalausten, valokuvien, installaatioiden ja äänimaiseman kautta.
– Teknologia on elohopeamaista. Se on jatkuvassa muutoksessa ja kehityskulun seuraavaa suuntaa on vaikeaa ennakoida. Outo vetovoima -näyttelyssä teemaa lähestytään monien aistien kautta, sillä tilassa tuoksuu hennosti moottoriöljy ja parfyymi ja läsnä on vaikuttava äänimaisema, kommentoi näyttelyn kuraattori, Malvan näyttelyamanuenssi Ilari Laamanen.
Kierrätysromusta tilaustyönä tehty veistossarja tähdittää valokuvista, maalauksista ja ääniteoksesta koostuvaa näyttelyä
Näyttelyn kansainvälisten taiteilijoiden teoksia nähdään Suomessa ensi kertaa, minkä lisäksi Suomessa työskentelevän taiteilijan, Exmanteran, luoma äänimaisema kuullaan ensimmäistä kertaa museossa.
Näyttelyn taiteilijat ovat Exmantera, Justin Fitzpatrick, Eiko Ishioka, Yein Lee, Michala Paludan ja Sarah Schönfeld.
Wienissä työskentelevä Yein Lee (s.1988, Etelä-Korea) on tehnyt näyttelyyn nimenomaan Malvaan suunnitellun veistossarjan. Yllättäviä muotoja ottava veistoskokonaisuus on tehty Kuusakoski Oy:n kierrätyslaitokselta haetusta teollisuusromusta. Näyttelyn päätyttyä veistosten materiaalit palautetaan takaisin Kuusakoskelle kierrätykseen.
Ihmiskehon ja teknologian suhde ovat teemoina sekä irlantilaissyntyisen Justin Fitzpatrickin että japanilaisen Eiko Ishiokan teoksissa. Justin Fitzpatrickin (s. 1985, Irlanti) mutkikkaissa ja mielikuvituksellisissa maalauksissa ihmiskehot ja eläimet muuntuvat mekaanisiksi tilojen ja rakenteiden osiksi. Eiko Ishioka (1938–2012) loi elokuvaan The Cell ikonisen puvustuksen, jonka ylenpalttisuus onnistui taidokkaasti kuvittamaan ja avaamaan häiriintyneen psyyken syvyyksiä. Visuaalisesti kiehtovista puvuista nähdään valokuvia.
Valokuvateoksia nähdään tanskalaiselta Michala Paludanilta ja saksalaiselta Sarah Schönfeldiltä. Paludanin (s. 1983) robottikäsiä käsittelevässä valokuvasarjassa ihmiskäsi on versioitu korkean teknologian välineeksi. Schönfeldin (s. 1979) teossarjassa All You Can Feel käsitellään kemikaalien kasvavaa merkitystä taianomaisten valokuvien kautta.
Exmanteran (s. 2000, Venäjä) ääniteos kuullaan koko näyttelytilassa. Vastakohtaisia elementtejä yhdistävässä teoksessa tutkitaan ihmisyyttä teknologisen muutoksen keskellä. Teos kiteyttää näyttelyn ydinkysymyksen: Voiko teknologia koskettaa meitä?
Outo vetovoima on esillä Malvan kolmannessa kerroksessa 3.10.2025 ‐ 8.3.2026.
Lisätietoja



Viestintä, avajaiset
Kuvat: 1. Michala Paludan, The Unposed (EoAT), 2021-24
2. Justin Fitzpatrick, Chemotaxis, 2022
3. Sarah Schönfeld, All You Can Feel/ Everywhere, Ketamine, 2013
4. Eiko Ishioka, costume design for The Cell, 2000. Courtesy of Margaret Herrick Library, Academy of Motion Picture Arts and Sciences
5. Outo vetovoima -näyttely, Kuva: Tiina Rekola