Lahden visuaalisten taiteiden museo on nyt Malva

Mallasjuoman vanhan tehdaskiinteistön yhteyteen rakentuu myös Malskin uudisosa, johon Malvan näyttelyt pääosin sijoittuu. Kuva: Niki Soukkio/Malski.

Lahden visuaalisten taiteiden museon nimeksi on valittu Malva. Uusi, elämyksellinen museo kokoaa visuaaliset taiteet yhteen, kun saman katon alle yhdistyvät keväällä 2022 Lahden taidemuseo ja Lahden julistemuseo. Nimen juuret ovat syvällä Lahden ytimessä ja se on ideoitu yhdessä lahtelaisten kanssa. 

Museon nimen ideointiin osallistui laaja joukko ihmisiä taiteilijoista museoväkeen. Tämän lisäksi kaupunkilaisten osallistamiseksi järjestettiin marraskuussa 2020 nimikysely, johon saatiin yli 500 vastausta ja ehdotusta. 

– Meille oli tärkeää kuulla lahtelaisten ja muiden museokävijöiden mielipide nimestä. Museostahan tulee meidän kaikkien yhteinen paikka, joten oli luonnollista, että nimiprosessikin oli mahdollisimman monen tahon yhteinen projekti, sanoo projektinjohtaja Marita Kajander

Nimi Malva löytyikin juuri avoimen nimikyselyn kautta. Malvaan päädyttiin sen moniulotteisuuden ja kekseliäisyyden vuoksi. Nimessä yhdistyvät sijainti eli lahtelaisille tuttu Malskin tehdaskiinteistö, sekä tulevan museon profiilista ja kansainvälisyydestä kertova visual arts -termi. 

–Malski on kulttuurihistoriallisesti tärkeä lahtelainen maamerkki, joten sen saaminen osaksi museon nimeä on upea juttu. Kaikkiaan luvassa on mitä mielettömin museo Malskilla, sen uskallan luvata, Kajander iloitsee. 

Uudesta museosta puhutaan jatkossa visuaalisten taiteiden museona, koska käsite kattaa laajasti Malvan tarjonnan niin taiteen, julisteiden kuin muotoilunkin osalta.
 
– Elämyksellisyys, jatkuva uudistuminen, vaihtuvat ja pysyvät näyttelymme, tapahtumat ja laaja yhteistyö alueen eri toimijoiden kanssa uudistavat suomalaista museokenttää. Haluamme viedä lahtelaisuutta maailmalle – yhdessä kaikkien lahtelaisten kanssa.  

Uudet verkkosivut auki 

Nimen lisäksi Malva on saanut visuaalisen ilmeen ja museolle on avattu uudet verkkosivut osoitteessa www.malvamuseo.fi. Sivustolla voi jatkossa seurata museon kuulumisia ja hankkeen etenemistä kohti avajaisia keväällä 2022. 

Lisätiedot

Maija Wilska
Viestinnän asiantuntija

Poissa 17.10.2022–31.7.2024

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva on uusi, elämyksellinen ja jatkuvasti uudistuva museo Lahdessa. Museo aukeaa uusissa tiloissa Mallasjuoman vanhassa tehdaskiinteistössä Malskissa keväällä 2022, jolloin uudeksi museoksi yhdistyvät Lahden taidemuseo ja Lahden julistemuseo. Uudistamme suomalaista museokenttää – interaktiiviset ja digitaaliset vaihtuvat näyttelymme sekä taide-, juliste- ja muotoilusisältömme ovat ainutlaatuisia koko Suomessa.