Katseen takana

Valokuvataiteilija Sari Soinisen värikäs ja unenomainen valokuvaustyyli kumpuaa filosofisista ajatuksista ja henkilökohtaisista mystisistä kokemuksista.

Valokuvataiteilija Sari Soinisen (s. 1991) ensimmäinen soolonäyttely Suomessa Katseen takana esittelee Soinisen tähänastisen tuotannon merkittävimpiä sarjoja, kuten The Transcendent Country of Mind ja Black Cat Kingdom -sarjojen teoksia. Lisäksi näyttelyssä nähdään teoksia Soinisen uudelta Shallow Waters, Misty Waves -teossarjasta.
Soinisen värikäs ja unenomainen valokuvaustyyli kumpuaa filosofisista ajatuksista ja henkilökohtaisista mystisistä kokemuksista. Hänen tavoitteenaan on tarjota katsojalle uusia tapoja tarkastella ympäröivää maailmaa ja todellisuutta. Katseen takana -näyttely valtaa Malvan ensimmäisen kerroksen kuljettaen kävijät Soinisen valokuvien arvoituksellisten maailmojen äärelle.

Sari Soininen valmistui medianomiksi Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 2014 ja valokuvataiteen maisteriksi Itä-Englannin yliopistosta vuonna 2021. Taiteellista läpimurtoa tekevältä Soiniselta on ilmestynyt vuonna 2022 taidevalokuvakirja Transcendent Country of the Mind ja hänestä on julkaistu lehtiartikkeleita muun muassa The Guardianissa ja British Journal of Photographyssa.

Kuva: Sari Soininen: Dimension #9, sarjasta Transcendent Country of the Mind, 2019-2021.