Maistiaisia Malvan taidekokoelmasta
Maistiaisia Malvan taidekokoelmasta -näyttely esittelee taidekokoelmiin viime vuosina hankittuja teoksia, mm. Maria Laineelta, Antti Hakkaraiselta ja Johanna Rotkolta. Malva hankkii kokoelmiinsa taidetta esimerkiksi omista ja muiden museoiden näyttelyistä, gallerioista ja suoraan taiteilijoilta. Museolle tarjotaan jatkuvasti teoksia myös lahjoituksena, jolloin vastaanottaminen harkitaan tarkkaan.
Malvan kokoelmaa kartutetaan suunnitelmallisesti yhdessä sovittujen kriteerien pohjalta. Taiteellisen laadun lisäksi paikallisuus on tärkeä valintakriteeri. Malva on Päijät-Hämeen alueellinen vastuumuseo, jolla on tärkeä tehtävä erityisesti päijäthämäläisen kuvataiteen kerääjänä ja säilyttäjänä. Taideteoksen yhteys Päijät-Hämeeseen voi syntyä esimerkiksi teoksen tekijän, aiheen, valmistuspaikan tai omistushistorian kautta.
Malvan kokoelmien parissa työskentelee joukko museoammattilaisia. Teoksia säilytetään, tutkitaan, konservoidaan, valokuvataan ja esitellään näyttelyiden, julkaisujen sekä verkon välityksellä päivittäin. Malvan hoidossa on tällä hetkellä yli 9000 taideteosta.