Tapahtumat

Yleisöopastus

Tapahtuma on päättynyt

Tervetuloa yleisöopastukselle Malvaan! Opastuksella tutustutaan Malvaan ja museon kolmeen mielettömään avajaisnäyttelyyn oppaan johdolla. Opastukselle voi osallistua museon pääsylipun hinnalla.

Kierroksen kesto on noin tunnin. Läsnä ei tarvitse olla koko kierroksen ajan. Kierros alkaa Malvan museokaupasta.  

Opastuksella opas muun muassa johdattelee näyttelyiden taustoihin, avaa taideteosten merkityksiä ja esittelee julistetriennalen voittajat. Tule mukaan syventymään kanssamme taiteeseen, julisteisiin ja muotoiluun!  

Kierroksella liikutaan Malvan tiloissa kolmessa kerroksessa. Malvan tilat ovat esteettömät, joten yleisöopastus sopii jokaiselle kiinnostuneelle.  

Opastukselle pääsee museon pääsylipun hinnalla (aikuiset 16 €, alennusryhmät 12 €, alle 18-vuotiaat maksutta). Malvassa käy myös Museokortti.

Opastukselle ei ole ennakkoilmoittautumista, mutta kierrokselle otetaan 20 ensimmäisenä paikalle saapunutta. Opastus alkaa tasan ilmoitettuna ajankohtana, joten olethan ajoissa paikalla.