Häärimmäisen salainen etäopastus
Tervetuloa mukaan taianomaiseen museomatkaan ja unissatarkastamisen maailmaan! Olemme luoneet Malvaan uudenlaisen, Häärimmäisen salaisen, lastenopastuksen, jossa tärkeintä on tutkia erityisen erityisiä asioita.
Mikä on Häärimmäisen salainen -etäopastus?
Kyseessä on elämyksellinen, leikkisä etäopastus Lahden visuaalisten taiteiden museoon Malvaan, joka on suunnattu erityisesti 5–8-vuotiaille lapsille – päiväkoteihin, esikouluihin ja alaluokille. Opastuksen ympärille on rakennettu mukaansatempaava tarina, joka innostaa sekä lapsia että aikuisia, ja jonka kautta taiteen tarkastelu tapahtuu.
Opastuksen tilaaja saa käyttöönsä materiaalisalkun, joka sisältää sadullisen maailman sekä välineistön, jonka avulla myös etäopastus ja taiteen tarkastelu mahdollistuu. Itse opastus toteutetaan etäyhteydellä. Opastuksen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu etukäteistyöskentelyä materiaalien parissa. Myös opastuksen jälkeen on mahdollista jatkaa leikkiä. Tarina ja siihen liittyvä esineistö mahdollistaa toiminnallisen työskentelyn ryhmänne kanssa ennen ja jälkeen opastuksen – tähän on hyvä varata aikaa. Opastus toimii yhdellä ryhmällä kerrallaan, näin kaikki pääsevät varmasti osallistumaan.
Etäopastukset ovat osa Malvan aluetaidemuseotyötä, jossa varmistetaan, että taiteen äärelle pääsevät niin Lahdessa kuin muuallakin Päijät-Hämeessä asuvat.
Vapautetaan yhdessä unen ainesosia ja leikin viimeisiä rippeitä!
Suosittelemme Häärimmäisen salaista! Esikouluryhmämme eläytyi tarinan salaperäiseen maailmaan ja ilahtui sen toiminnallisuudesta. Opastukseen liittyvä välineistö oli erityisen erityistä ja mielikuvitusta kutkuttavaa!
– Hartolan päiväkodin Metsätähdet
Häärimmäisen salaiset ohjeet
-
Häärimmäisen salaisessa unissatarkastamisessa on kyse elämyksellisestä etäopastuksesta Malvaan. Opastus soveltuu parhaiten esikouluikäisille lapsille, suosituksena on 5–8-vuoden ikä. Etäopastuksen ympärille on luotu mukaansatempaava kehystarina, joka innostaa niin aikuisia kuin lapsia. Taustatarina ja siihen liittyvä esineistö mahdollistavat toiminnan lasten kanssa päiväkodissa niin ennen kuin jälkeen varsinaisen opastuksen. Ennen etäopastusta tutustutaan välinesalkun esineistöön sekä taustatarinaan. Opastuksen jälkeen on mahdollista jatkaa tarinan maailman parissa työskentelemistä ja leikkiä erilaisten tehtävien avulla. Etäopastukseen jo osallistuneet päiväkotien lapset ovat antaneet innostunutta palautetta, sadun ja taiteen maailma on ollut heistä kiehtova!
Etäopastuksessa tutustutaan yhteen Malvan esillä olevaan näyttelyyn videopuhelun välityksellä. Opastushetki on vuorovaikutteinen, jonka kulkuun lapset osallistuvat itse – jokainen opastus on ainutkertainen. Yhteisen hetken kesto on n. 25 minuuttia ja sen vetää Malvan kouluttama opas.
Etäopastus toteutetaan videopuhelun avulla, joka toteutetaan tabletilla. Opastukseen liittyvä välinesalkku lainataan päiväkotiin Malvasta, sen toimituksesta sovitaan erikseen varausvahvistuksen yhteydessä. Salkku sisältää tabletin ja kaiken osallistumiseen tarvittavan ohjeistuksen, välineistön ja tehtävämateriaalin. Osallistujat saavat muistoksi diplomin.
Etäopastuksen hinta on 60 euroa. Opastus on varattavissa alla olevalla lomakkeella. Lomakkeella ilmoitetaan opastuksen toivottu viikko ja viikonpäivä, ajankohta varmistetaan museon vahvistaessa varauksen. Lisätietoja saa soittamalla Malvan museopedagogille.
Kokonaisuus perustuu lasten osallistamiseen, ja koska tarkastus toteutetaan yhdessä lasten kanssa, on jokainen etäopastus omanlaisensa.
Välineistö palautetaan Malvaan viikon kuluessa etäopastuksesta. Palautusaika sovitaan varauksen yhteydessä.
Lisätiedot: Museopedagogi Johanna Immeli
-
Opastukseen osallistuminen vaatii päiväkotien henkilökunnalta valmistautumista ja heittäytymistä leikin maailmaan. Jotta Häärimmäisen salainen -etäopastus olisi lapsille mahdollisimman elämyksellinen, edellyttää se työskentelyä ja kehystarinaan tutustumista ennen varsinaista opastustapahtumaa. Siksi se on hyvä aikatauluttaa päiväkodin arkeen hyvissä ajoin. Kehystarinaan tutustumiseen ja työskentelyyn sekä välineistön noutoon ja palautukseen on suotavaa varata aikaa päiväkodissa noin kaksi viikkoa.
Etäopastus toteutetaan ti-to klo 9–10 välillä sovittuna viikkona. Opastus toteutetaan Face time –sovelluksella. Välineistöön kuuluu iPad ja adapteri, joka on tarkoitus yhdistää isompaa näyttöön päiväkodissa. Päiväkoti soittaa laitteistolla sovittuna aikana Malvan oppaalle. Materiaaleissa on päiväkodin aikuisten käyttöön selkeät toimintaohjeet. Lisäksi etäopastukseen tarvittavien laitteiden käyttö on suunniteltu mahdollisimman helpoksi.
Välineistö sisältää tarkat toimintaohjeet päiväkodin henkilöstölle, lapsille luettavan kuvitetun kehystarinan ja siihen liittyvää esineistöä, jota käytetään myös etäopastuksessa. Opastuksen apuna käytetään tarkastuslomaketta, joka täytetään opastuksen yhteydessä ja toivotaan palautettavan museolle. Aineistossa on myös mukana diplomi jokaiselle osallistuneelle lapselle kotiin vietäväksi.
Kokonaisuus perustuu lasten osallistamiseen, ja koska tarkastus toteutetaan yhdessä lasten kanssa, on jokainen etäopastus omanlaisensa. Tärkeää on, että lapset voivat heittäytyä taiteen ja tarinan maailmaan aikuisten tukemana.
Välinesalkku lainataan päiväkotiin Malvan asiakaspalvelusta. Haku- ja palautusajat sovitaan opastuksen varauksen yhteydessä tapauskohtaisesti.
Etäopastus Malvaan varataan sähköpostitse: malva.varaukset@lahti.fi. Mieltä askarruttavissa asioissa voi olla yhteydessä museopedagogi Johanna Immeliin.
-
- Päiväkoti varaa opastuksen ja suunnittelee toiminnan aikataulutuksen arkeensa.
- Välinesalkun toimitus päiväkotiin.
- Päiväkodin henkilökunta tutustuu välinesalkkuun ja sen sisältämään toimintaohjeistukseen.
- Tarina kerrotaan lapsille ja he pääsevät leikkiin mukaan.
- Etäopastus museoon. Päiväkoti soittaa tabletilla oppaalle ennalta sovittuna ajankohtana.
- Mahdollisuus jatkaa leikkiä ja tarinaa erilaisten tehtävien avulla.
- Välinesalkku palautetaan Malvaan.
Etäopastuksen varauslomake
"*" näyttää pakolliset kentät
Lisätietoja