Malva sai lahjoituksena yli 60 Gösta Diehlin piirustusta ja akvarellia

Gösta Diehl: Maisema Italiasta, 1961. Vesiväri.

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva on saanut merkittävän lahjoituksen. Taiteilija Gösta Diehlin (1899–1964) tytär lahjoitti museolle isänsä piirustuksia, akvarelleja ja luonnoskirjan.

Malva omistaa valtakunnallisesti merkittävän Suomen Taidepiirtäjäin Liiton kokoelman, johon kuuluu 1600 piirustusta noin 300 suomalaiselta taiteilijalta. Kokoelma on karttunut yli 60:llä taiteilija Gösta Diehlin piirustuksella ja akvarellilla, jotka taiteilijan tytär Franciska Sundholm lahjoitti museolle vuodenvaihteessa. Joukossa on myös taiteilijan luonnoskirja. Lahjoitukseen kuuluvat teokset täydentävät hienosti museon olemassa olevaa kokoelmaa ja avaavat katselukulman Gösta Diehlin elämään ja taiteilijuuteen.

Ajallisesti lahjoitetut piirustukset kattavat Diehlin koko taiteilijanuran aina 1910-luvulta 1960-luvulle saakka. Piirustukset kertovat tarinaa siitä, missä taiteilija on liikkunut ja mitä hän on elämässään kohdannut ja kokenut. Joukossa on mm. maisema-aiheita Petsamosta, Karjalankannakselta ja Etelä-Euroopasta. Pariisin opiskeluvuosista kertovat croquispiirustukset eli nopeat elävän mallin piirustukset sekä muotokuvaharjoitelmat, joita Diehl on tehnyt Pariisin kaduilla ja kahviloissa kohtaamistaan ihmisistä. Kokonaisuuteen kuuluu myös Diehlin omakuva ja muotokuvia perheenjäsenistä ja ystävistä.

–Joukossa on todella taidokkaita teoksia. Diehlin henkilökuvissa viehättää voimakas piirustustyyli, mallien ilmeikkyys ja persoonan tavoittaminen. Värien käyttö ja dekoratiivinen tyyli akvarelleissa on vaikuttavaa, mainitsee Malvan kokoelma-amanuenssi Liisa Mäkitalo.

Juuret – aarteita kokoelmista -näyttelyyn on tulossa digitaalisessa muodossa esille 40 piirustusta Suomen Taidepiirtäjäin Liiton kokoelmasta. Lisäksi Malva on tekemässä piirustusnäyttelyä, jota lainataan maakunnan alueen kirjastoille, kouluille ja muille näyttelystä kiinnostuneille.

–Lahjoitus tuli juuri sopivalla hetkellä. Ehdimme ottamaan muutaman Diehlin piirustuksen mukaan myös näihin projekteihin, kertoo Mäkitalo.

Gösta Diehl oli merkittävä suomalainen modernisti. Hänet tunnetaan etenkin koloristisista ja kubistisista maalauksistaan. Diehl syntyi ja eli nuoruutensa Viipurissa. 1940-luvulla hän asui perheineen jonkin aikaa Urajärven kartanon mailla taiteilijaresidenssissä. Vaasan modernin taiteen museo Kuntsissa järjestettiin vastikään Diehlin retrospektiivinäyttely. Malvan teoksia oli esillä näyttelyssä ja sen yhteydessä julkaistussa julkaisussa Gösta Diehl – kubisti, koloristi ja kosmopoliitti (toim. Camilla Granbacka, 2021).

Lisätietoja

Liisa Mäkitalo
Kokoelma-amanuenssi