Muotoilija Tapio Anttila vierailee Malvan verkkotapahtumassa 11.5.

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan järjestämässä Designpaahtimo-verkkokeskustelussa tavataan toukokuussa muotoilija Tapio Anttila, jota haastattelee toimittaja Sami Sykkö. Myös yleisö voi halutessaan osallistua keskusteluun ja tarjota sisustusongelmiaan Anttilalle ratkaistavaksi. Liput ovat myynnissä Lahden museoiden verkkokaupassa.

Lahdessa työskentelevä sisustusarkkitehti (SIO) Tapio Anttila on arvostettu muotoilija sekä Suomessa että ulkomailla. Hän työskentelee laajasti esinemuotoilun, konseptisuunnittelun ja sisustusarkkitehtuurin parissa. Anttila on palkittu useilla kansainvälisillä muotoilupalkinnoilla, muun muassa amerikkalaisella Good Design Awardilla, jonka hän on saanut peräti 19 kertaa. Vuoden huonekalusuunnittelijaksi Anttila valittiin vuonna 2012. Hän sai vuonna 2018 sekä Kaj Franck -palkinnon että Pro Finlandia -mitalin urastaan muotoilun parissa.

Suunnittelijana Anttila on kiinnostunut suomalaisesta puusta ja perinteiden hyödyntämisestä. Häntä kiinnostaa erityisesti ratkaista tavallisten ihmisten arkipäiväisiä ongelmia muotoilun keinoin. Anttilan on työskennellyt yhteistyössä monien suomalaisten, aasialaisten ja eurooppalaisten brändien kanssa, kuten poikkeuksellisesta puunkäytöstään tunnetun italialaisyrityksen Riva1920 kanssa. Anttilan suunnittelemia tuotteita on myynnissä useissa design- ja kalusteliikkeissä kotimaassa ja ulkomailla. Tällä hetkellä Anttila on keskittynyt omat mallistonsa kansainvälistämiseen ja brändin rakentamiseen suunnittelutyönsä ohella.

‒ Sanat ”Lahti” ja ”muotoilu” yhdistetään vielä toisiinsa entistäkin enemmän, kun Malva avataan Lahteen keväällä 2022. Itseäni mietityttää, mielletäänkö Lahden liittyminen designiin samoin myös ulkomailla, Anttila pohdiskelee.

Designpaahtimo-tapahtuman lopussa osallistujat saavat kertoa Anttilalle sisustamisensa ongelmakohdista, puutteista tai heikkouksista. Anttila valitsee yhden ongelman ratkaistavakseen suorassa lähetyksessä, luonnos ratkaisusta lähetetään ongelman esittäjälle signeerattuna tilaisuuden päätyttyä. Osallistujien kesken arvotaan myös signeerattu Tapio Anttila -malliston Renki-seinähylly.

Tapahtumalipulla kahvia kotiinkuljetuksella

Liput verkkotapahtumaan maksavat 20 euroa, ja ne ovat ostettavissa Lahden museoiden verkkokaupasta. Moniaistiseen elämykseen sisältyy 60 grammaa Kahiwa-paahtimon kahvia, joka postitetaan osallistujille kotiin. Kahvi ehtii perille ennen tapahtumaa, jos lippu ostetaan viimeistään tiistaina 4.5.2021.

Designpaahtimo-keskustelut jatkuvat kesäkuulle asti, jolloin haastateltavana on ruokataiteilija ja huippukokki Kozeen Shiwan.

Museokorttilaisille kevään kaksi viimeistä Designpaahtimoa tarjotaan yhteishintaan 20 €.

Lisätiedot: