Nanna Suden Taiteilijatar ja raivoisa rakkaus -näyttely esittelee suositun taiteilijan uusinta tuotantoa

Nanna Susi: Raivoisa rakkaus, 2021-2022. Kuva: Jussi Tiainen

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvassa nähdään lokakuun alusta lähtien asikkalalaislähtöisen Nanna Suden värikylläistä, ekspressionistista maalaustaidetta. Taiteilijatar ja raivoisa rakkaus -näyttelyn teokset on luotu vuosien 2020–2022 aikana.

Malvan ensimmäisessä kerroksessa 7.10.2022 avautuvassa näyttelyssä on Nanna Suden 26 suurikokoista öljyvärimaalausta, joiden kuvakenttää on rakennettu useilla maalikerroksilla. Nanna Suden Taiteilijatar ja raivoisa rakkaus -näyttely kuvaa nimeään myöten Suden työskentelyä: Taidetta tehdään herkkyydellä, intohimoisesti ja välillä suorastaan raivoisasti.

Työskentely näkyy myös teosten aiheissa hienovaraisena symboliikkana. Luutaa pitelevä hahmo vie ajatukset siivoamiseen ja pyykkinaruilla riippuvat tekstiilit pyykinpesuun. Taidemaalari maalaa kaiken värikylläisyyden keskellä uusia teoksia ja muusikoilla on käsissään omaan työhönsä liittyviä soittimia. Useissa maalauksissa esiintyvät kukat merkitsevät sekä arkea että juhlaa – ihmisillä on tapana haluta kauniita asioita ympärilleen jokapäiväisessä elämässä, mutta toisaalta kukat liittyvät myös elämän merkittäviin siirtymävaiheisiin.

Nanna Susi (s. 1967) on yksi aikamme merkittävimmistä kotimaisista taidemaalareista. Kuvataideakatemiasta vuonna 1997 valmistunut Susi on opiskellut maalaustaidetta myös Tanskan kuninkaallisessa taideakatemiassa. Nanna Susi nousi suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään vuonna 2000, kun Susi palkittiin Vuoden nuori taiteilija -palkinnolla. Sudella on ollut useita näyttelyitä sekä kotimaassa että ulkomailla.

Asikkalasta kotoisin oleva Susi asuu ja työskentelee nykyisin Helsingin Kalliossa ja kakkoskodissaan Roomassa.

– Meille Malvassa oli kesän kansainvälisen alun jälkeen tärkeää päästä esittelemään kotimaista huipputaidetta. Päijäthämäläisenä museona yhteistyö alueelta kotoisin olevan Nanna Suden kanssa tuntui luontevalta. Olemmekin valtavan iloisia saadessamme nyt avata Malvassa Suden näyttelyn, kertoo museonjohtaja Tuulia Tuomi.

Lahti on kaupunkina ollut Nanna Sudelle merkityksellinen jo taiteilijan lapsuudessa.

– Pienenä tyttönä Vääksyssä asuessani odotin henki jännityksestä salpautuen Holman risteystä, sillä Kivistönmäen isot kerrostalot nähdessäni tiesin Lahden olevan jo lähellä. Aikuisena Vääksyyn matkustaminen on merkinnyt minulle lepopaikkaa kaukana maailman vastuista, kuvailee Nanna Susi.

– Rakkaita muistoja liittyy Lahteen muutenkin – nuorena opiskelijana kävin paljon Ravintola Torvessa, jossa tuolloin mielestäni soi ehdottomasti paras musiikki. Nyt kun en enää käy Torvessa, tuon teokseni mieluusti Malvaan. Minulle molempiin paikkoihin liittyy vahvasti rakkauden tunne. 

Nanna Susi Taiteilijatar ja raivoisa rakkaus -näyttely on esillä Malvassa LähiTapiola Vellamo -salissa 7.10.2022–2.4.2023.

Lisätiedot

Päivi Roivainen
Näyttelypäällikkö