Nuorten aikuisten ajatukset ja kokemukset näkyviksi Malvan yhteisöllisessä näyttelyssä

Malva kylässä -tapahtuma Lahden kauppatorilla. Kuva: Mikko Kerttula / Malva

Lahden visuaalisten taiteiden museossa Malvassa elokuussa avautuva yhteisöllinen näyttely tuo esiin Päijät-Hämeen nuorten aikuisten näkemyksiä elämästä, paikallisuudesta ja taidemuseosta. Näyttely on osa Mahdollisuuksien Malva -hanketta, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten aikuisten osallisuutta ja kehittää museon toimintaa heidän kanssaan.

Näyttelyn lähtökohtana ovat keväällä 2026 eri puolilla Päijät-Hämettä järjestetyt maksuttomat Malva kylässä -tapahtumat. Tapahtumiin osallistuneet 18–29-vuotiaat nuoret aikuiset pääsivät käsittelemään omaan elämäänsä liittyviä valokuvia, pohtimaan suhdettaan taidemuseoon sekä osallistumaan yhteiseen tekemiseen.

Tapahtumien aikana kerättiin laaja aineisto, joka sisälsi valokuvia, muistiinpanoja, palautetta sekä osallistujien ja paikallisten yhteistyökumppaneiden haastatteluja. Näyttelyssä esitellään nuorten aikuisten ajatuksia ja kokemuksia, asioita, jotka alkoivat hehkua.

Mahdollisuuksien Malva -näyttelyn sisältöjä jatko työstettiin kesäkuussa 2026 järjestetyillä kuratoinnin minileireillä. Aiempiin tapahtumiin osallistuneet nuoret aikuiset valitsivat ja rakensivat näyttelyn sisältöjä yhdessä museon henkilökunnan kanssa. Leireillä pohdittiin luovien harjoitusten avulla, millaisia viestejä nuorten aikuisten kokemuksista halutaan välittää museokävijöille.

Leireillä aineistosta keskeisiksi teemoiksi nousivat esimerkiksi samaistuminen ja toisten ymmärtäminen, huumori ja itseironia sekä yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen merkitys. Näyttelyn kokoamiseen osallistuneiden kokemuksissa korostui myös kiinnostus visuaaliseen ja taidelähtöiseen tutkimiseen.

Yhteisöllisesti rakentunut näyttely kutsuu kävijät tutustumaan nuorten aikuisten ajatuksiin itselle tärkeistä asioista, arjesta, paikallisuudesta ja suhteesta taidemuseoon. Kuvat ja sanat muodostavat kokonaisuuden, joka herättää pohtimaan, miten Malva voisi tuntua omalta mahdollisimman monelle.

Museoviraston rahoittama Mahdollisuuksien Malva -hanke käynnistyi syksyllä 2025. Hankkeen tavoitteena on lisätä museon ymmärrystä nuorista aikuisista, tukea alueellista yhdenvertaisuutta sekä kehittää Malvan palveluja koko Päijät-Hämeen alueella. Näyttelyn jälkeen työ jatkuu uusien toimintatapojen ja palvelujen suunnittelulla.

Mahdollisuuksien Malva – Lahjattomat [nuoret] ja lehmät, joita he hoitavat -näyttely on esillä 11.8.–4.10.2026 Malvan kellarigalleriassa.

Lisätiedot

Elisa Lindell
Vastuumuseotutkija

Päijät-Hämeen aluetaidemuseotyö, ohjaus ja neuvonta

Suvi Kuisma
Yleisötyön päällikkö