Syyslomaviikolla ohjelmaa Malvassa

Kuva Karoliina Redsven

Malvassa on Lahden alueen syysloman aikana (viikko 43) erityistä ohjelmaa niin lapsille ja nuorille, kuin myös koko perheellekin. Näyttelyihimme tutustumisen lisäksi lomaviikolla on mahdollista osallistua erilaisiin taidepajoihin tai tulla katsomaan hiekka-animaatioesitystä. Ohjelma on maksutonta. Tervetuloa Malvaan!

Syyslomaviikon ohjelma:

Avoin taidepaja la 21.10. klo 12-15 pajatila Kummassa

Avoin taidepaja, jonne kaikki museovieraat ovat tervetulleita työskentelemään taiteen parissa. Avointen taidepajojen sisällöt vaihtelevat näyttelyiden mukaan: tällä kertaa työskennellään kollaasitekniikan parissa liittyen Tulevaisuuden puutarha -näyttelyyn. Työskentely sopii kaikille, eikä vaadi aiempaa kokemusta.

Non stop -paja on avoin kaikille ja sinne voi tulla liukuvasti paja-aikana. Työskentelemään mahtuu kerrallaan 20 henkilöä, uusia osallistujia pääsee mukaan, kun tilaa vapautuu. Pienet lapset voivat osallistua aikuisen seurassa. Avoimet taidepajat kuuluvat pääsylipun hintaan.

Nuorten kuvituspaja ti 24.10. klo 15-18 pajatila Kummassa

Taidepajassa tehdään kuvituksia Halloweenin hengessä: työskennellään Copic-tusseilla, kokeillaan erilaisia piirustustekniikoita ja luodaan omia kuvituksia. Työskentely sopii kaikille, eikä vaadi aiempaa kokemusta.

Taidepaja on suunnattu 12-18 -vuotiaille nuorille ja on ilmainen. Mukaan mahtuu 20 osallistujaa, joten varaa oman paikkasi museon verkkokaupasta.

Lapsi & aikuinen -taidepaja ke 25.10. klo 12-15 pajatila Kummassa

Taidepajassa lapsi ja aikuinen työskentelevät yhdessä. Taidepajan työskentely liittyy Tulevaisuuden puutarha -näyttelyn teemaan, pajaan kuuluu myös ohjattu tutustumiskäynti näyttelyyn. Ohjatussa pajassa toteutetaan oma teos maalaamalla ja kollaasitekniikalla. Työskentely sopii kaikille, eikä vaadi aiempaa kokemusta.

Pajaa suositellaan viisivuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille. Aikuinen voi osallistua pajaan useamman lapsen kanssa. Paja on lapsille ilmainen, aikuiselta veloitetaan museon sisäänpääsymaksu. Mukaan mahtuu 20 osallistujaa, joten varaa oman paikkasi museon verkkokaupasta.

Painopaja nuorille to 26.10. klo 15-18 pajatila Kummassa

Tule tekemään omia painokuvia! Taidepajassa tutustutaan taidegrafiikan lino -tekniikkaan ja toteutetaan omia teoksia kaivertamalla kuva laatalle ja ottamalla sillä vedoksia. Työskentely sopii kaikille, eikä vaadi aiempaa kokemusta.

Taidepaja on suunnattu 12-18 -vuotiaille nuorille ja on ilmainen. Mukaan mahtuu 15 osallistujaa, joten varaa oman paikkasi museon verkkokaupasta.

Murtumaton -hiekka-animaatioesitys la 28.10. klo 12 pajatila Kummasssa

Murtumaton on koko perheen hiekka-animaatioesitys karhujen kotimetsästä. Tarinassa emokarhu ja pentu asuvat iloisena metsässä, kunnes heidän kotimetsänsä kaadetaan. Karhut ovat neuvottomia ja surullisia, kunnes pieni perhonen tulee karhujen avuksi.

Hiekka-animaatiossa taiteilija piirtää hiekalla kuvia valopöydän päällä. Taiteilija luo kuvia siirtämällä, lisäämällä, poistamalla tai ripottelemalla hiekkaa. Kuvat muodostavat tarinan, yleisö seuraa esitystä valkokankaalta. Esityksessä ei ole puhetta, taustamusiikin on toteuttanut Ilmari Myllynen. Taiteilija Amadeu Vives esittelee hiekka-animaatiotekniikkaa yleisölle esityksen lopuksi.

Esityksen kesto on noin 20 minuuttia. Esitys järjestetään Malvan pajatila Kummassa, yleisöä esitykseen mahtuu 40 hlöä. Esitys on ilmainen, osallistuminen tulee varata etukäteen museon verkkokaupasta.

Murtumaton -hiekka-animaatioesitys kertoo karhuperheen tarinan. Esittäjänä Amadeu Vives.

Huomioithan, että Pajatila Kumma sijaitsee museon tiloissa, joten aikuisen osallistuessa työpajoihin/esitykseen, pääsylippu museoon on ostettava. Alle 18-vuotiaille sisäänpääsy museoon on ilmainen!