Taidevaltakunnan ensimmäisen biennaalin taiteilija- ja teoshaku ja haku ulkopuoliseksi asiantutijaksi saivat suuren suosion

Hämeenlinnan taidemuseon, Tampereen taidemuseon sekä Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan perustama Taidevaltakunta on saanut hyvän vastaanoton ja ensimmäisen biennaalin maaliskuussa avautunut taiteilija- ja teoshaku sai suuren suosion.

Hakemuksensa hakuun jätti 271 taiteilijaa tai työryhmää ympäri Suomen. Lisäksi muutama hakemus saapui myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Kaikkiaan hakemuksia saapui 276. Taidevaltakunnan valintaraati työskentelee hakemusten parissa kesäkuussa.

Taidevaltakunta kutsui Kanta- ja Päijät-Hämeen sekä Pirkanmaan alueisiin sitoutuneet tai kiinnittyneet taiteilijat osallistumaan Taidevaltakunnan ensimmäisen biennaalin taiteilija- ja teoshakuun. Haku oli avoinna 31.3.–31.5.2023. Hämeenlinnan taidemuseossa ja Kanta-Hämeessä kesällä 2024 toteutuva ensimmäinen biennaali tutkii, miltä tulevaisuuden Taidevaltakunta näyttää taiteilijoiden silmin. Annamme biennaalissa taiteelle ja taiteilijoille tulevaisuusvallan.

Avoin haku ulkopuoliseksi asiantuntijajäseneksi Taidevaltakunnan ensimmäiseen valintaraatiin

Avasimme myös toukokuun puolivälissä avoimen haun eri alojen asiantuntijoille ensimmäiseen Hämeenlinnassa kesällä 2024 toteutuvan Taidevaltakunta-biennaalin valintaraatiin. Haku oli suunnattu kuvataidekentän ulkopuolisille täysikäisille oman taidevaltansa käyttämisestä kiinnostuneille ja se oli avoinna 31.5.2023 asti.

Hakemuksia eri alojen asiantuntijoilta saapui yhteensä 47. Näistä valittiin lopulta kuusi hakijaa osallistumaan valintaraatiin. He pääsevät valitsemaan taiteilijoita ja teosehdotuksia Taidevaltakunnan ensimmäiseen biennaaliin yhdessä taidemuseoiden henkilökunnan edustajien kanssa. Valintaraadin kokoonpanosta tiedotetaan tarkemmin, kun julkistamme ensimmäisen biennaalin taiteilijavalinnat.

Hämeenlinnan taidemuseo, Tampereen taidemuseo sekä Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva toteuttavat Taidevaltakunnan yhteistyössä osana alueellista taidemuseotyötä. Kahden vuoden välein toteutettava kuvataiteen biennaali vuorottelee eri maakunnissa. Ensimmäinen Taidevaltakunnan järjestämä biennaali nähdään Hämeenlinnassa ja Kanta-Hämeessä 2024. Tampereelle ja Pirkanmaalle biennaali levittäytyy 2026 ja vuonna 2028 Lahteen ja Päijät-Hämeeseen.

Lisätietoja Taidevaltakunnasta: www.taidevaltakunta.fi

Kuva: lohrmann_terho_aalto