Viime vuosien nykytaidehankintoja esillä Malvan Valoparvella

Malvan Valoparvelle on koottu pienoisnäyttely, jossa on esillä museon kokoelmiin viime vuosina hankittuja nykytaideteoksia.

Malva on Päijät-Hämeen alueellinen vastuumuseo, jolla on tärkeä tehtävä erityisesti päijäthämäläisen kuvataiteen kerääjänä ja säilyttäjänä. Toinen kokoelmien painopiste on piirustustaiteessa. Kokoelmia kartutetaan vuosittain. Esimerkiksi viime vuonna Malvan kokoelmat kasvoivat 99 taideteoksella.

Näistä noin 70 oli lahjoituksena saatuja piirustuksia ja luonnoksia. Teimme kuitenkin myös useita nykytaideostoja. Malva hankkii kokoelmiinsa taidetta esimerkiksi omista ja muiden museoiden näyttelyistä, gallerioista ja suoraan taiteilijoilta, kertoo taidekokoelmista vastaava museoamanuenssi Liisa Mäkitalo.

Yksi viime vuosien hankinnoista on lahtelaistaiteilija Marianne Sirin The world we’re giving to future generations -veistosinstallaatio. Vaikuttava, ajankohtainen, jopa hätkähdyttävä teos ottaa rohkeasti kantaa ympäristökriisiin. Marianne Sirin lisäksi Valoparvella on esillä teoksia mm. Roy Auringolta, Satu Loukkolalta ja Elisa Lientolalta.

Halusimme nostaa esille eri materiaaleista ja eri tekniikoin valmistettuja teoksia, jotka kuitenkin keskustelevat hienosti keskenään. Ympäristöteema nousee esiin monista teoksista, Mäkitalo kertoo.

Kokoelmateosten näyttely on nähtävissä Malvan Valoparvella 22.3.-7.5.2023 välisenä aikana.

Valoparvella voi kokea myös yhden Malvan kokoelmiin vastikään hankitun mediataideteoksen, Ekho Collectiven Ahton, joka ottaa upeasti valtaansa Valogallerian suuren seinän.

Lisätietoja näyttelystä antavat

museoamanuenssi Liisa Mäkitalo, puh. 044 4826119

museoamanuenssi Susanna Korhonen, puh. 044 4826191

Valokuvassa Marianne Sirin teos, kuva: Susanna Korhonen