100 vuotta Salpausselällä -näyttely avautui Malvaan

Kyösti Varis "Ponkaise Salpausselälle huutamaan"

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvassa avautui 9.2. Salpausselän satavuotiasta kisaperinnettä juhlistava julistenäyttely. Malvan ja Hiihtomuseon yhteistyönä valmistettu näyttely esittelee uudelleen painettuja julisteita sadan vuoden ajalta.

Halusta hiihtää Suomi maailmankartalle syntyi yksi hiihtohistorian pitkäaikaisimmista kisaperinteistä. Salpausselän kisat järjestettiin ensimmäisen kerran Lahdessa talvella 1923, ja sadassa vuodessa Lahdesta on kasvanut kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu hiihtokaupunki.

Salpausselän juhlavuoden kunniaksi ovat Malva ja Hiihtomuseo lyöttäytyneet yhteen, jonka seurauksena on syntynyt 100 vuotta Salpausselällä -julistenäyttely Malvan Kellarigalleriaan.

Malvan julistekokoelmista löytyvät teokset on valokuvattu ja tulostettu uudelleen suomalaiselle koivuvanerille. Näyttelyyn on valikoitu toistakymmentä julistetta, jokaiselta vuosikymmeneltä jotakin niin Salpausselän kisoista kuin pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailuista. Kisajulisteiden kuvituksissa näkyvät vauhti, voima, viihde ja suuren urheilujuhlan tuntu. 

100 vuotta Salpausselällä -näyttely esillä on esillä Malvan Kellarigalleriassa kahden kuukauden ajan Salpausselän kisojen alla 9.2.–30.4.2023. Näyttelyyn pääsee Malvan pääsylipun hinnalla.